sunnuntai 29. joulukuuta 2013

2013

Toivottavasti joulun aika on ollut kaikille lukijoilleni antoisa ja rauhallinen. Itse nautiskelin joulusta pienin odotuksin, vaikkakin talous kaihersi mieltä ajoittain.

Ajattelin että monien muiden tapaan olisi aika luoda katsaus kuluneeseen vuoteen ja miettiä hieman mitä on saatu aikaan. Oikein suorastaan yllätyin kun selailin vanhoja postauksiani ja mietin mitä kaikkea onkaan tapahtunut.

Vuonna 2013:

1. Tunteeni velanmaksusta on vaihdellut laidasta laitaan.
2. Olen panostanut opiskeluun ja saanut kasaan 44 opintopistettä.
3. Toteutin unelman ja matkustin kuukaudeksi ulkomaille.
4. Muutin uuteen asuntoon.
5. Perustin laskutilin.
6. Aloin budjetoimaan exceliin tulevia kuukausia ja keskikulutusta.
7. Muutin säästötilini asetuksia, enkä voi nostaa sieltä rahaa tuosta noin vain.
8. Maksoin autolainan pois.
9. Maksoin luottokortit pois.
10. Maksoin viimeisetkin osamaksut pois.
11. Jäin opintovapaalle ja kiristin kulutustani edelleen.
12. Olen muuttanut suunnitelmiani ja pyörtänyt päätöksiäni.
13. Olen laihtunut kymmenen kiloa.
14. Olen opetellut olemaan.
15. Olen pilkkonut joustoluoton osatavoitteisiin.
16. Olen saanut ensimmäisen osatavoitteen toteutettua.
17. Olen maksanut velkoja pois vuoden aikana 4132€

Tässä vielä päivitetty tilanne tavoitteiden osalta;

Velka 1: Ellos; jäljellä 0€
Velka 2: Net Anttila; jäljellä 0€
Velka 3: Autolaina; jäljellä 0€
Velka 4: Visa; jäljellä 0€
Velka 5: Master; jäljellä 0€
Velka 6: Joustoluotto; muutettu osatavoitteiksi (Velat 8-14)
Velka 7: Klarna; jäljellä 0€
Velka 8: Anselmi; jäljellä 0€
Velka 9: Bella; jäljellä 950€
Velka 10: Cecilia; jäljellä 1000€
Velka 11: Damian; jäljellä 1000€
Velka 12: Eevertti; jäljellä 1000€
Velka 13: Fiona; jäljellä 1000€
Velka 14: Gaabriel 1000€
___________________________________
Velkoja yhteensä; 5950€

Tavoitteita:

1. Eroon pikavippikierteestä (toteutui 11/2011)
2. Opintolaina maksettu (toteutui 12/2011)
3. Luottokortti 2 maksettu (toteutui 2/2012)
4. Luottokortti 1 maksettu (toteutui 5/2012)
5. Luottokortti 1 maksettu uudelleen (toteutui 4/2013)
6. Osamaksuista päästy eroon (toteutui 8/2013)
7. Autolaina maksettu (toteutui 4/2013)
8. Joustoluotto maksettu
9. 2000e hätävara rahasto kerätty
10. Asuntosäästäminen aloitettu
11. Luottokortti 1 maksettu uudelleen (toteutui 9/2013)
12. Anselmi selätetty (toteutui 12/2013)
13. Bella lakaistu maton alle
14. Cecilia nidottu ladon seinään
15. Damian syötetty korppikotkille
16. Eevertti tiputettu kalliolta
17. Fiona postitettu niin pitkälle kuin pippuri kasvaa
18. Gaabriel, hyvästelty ilon kyynelin

Onhan ehkä sanomattakin selvää, että olen iloinen. Antaisin vuodelle 2013 arvosanaksi ehkä 8½ :)

4 kommenttia:

  1. Wau! hienosti olet saanut asioita aikaiseksi vuonna 2013. Todella vaikuttava lista. Ja sun asenne lainanmaksuun kohdissa 13-18 on oikein ihailtava, kenkää vain noille kenkuille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taina "Sadisti" Tarkkamarkka, kiittää ja kumartaa :D

      Poista
  2. Hahah, nauroin tavoitteille 13-18 ääneen!
    Muuten tuo listauksesi on varsin loistavan tuntuinen! Huomaatko kuinka PALJON olet saanut aikaan!?! Mahtavaa, samalla höyryllä vuosi 2014!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sanos muuta :) Kyllä kieltämättä itseäkin hiukan nauratti. Yllättävän hankalaa oli keksiä... Eiköhän tämä tästä ;)

      Poista

Kiitos kommentistasi! Mikäli haluat nähdä vastaukseni vaivattomasti, voit ruksittaa ruudun ILMOITA, ja vastaukseni tulee sähköpostiisi. -Taina